ALMA-päivät 2021 lähetetään striiminä
ALMA-päivät on siirretty etätapahtumaksi. Vitec ALMAn asiakkaille ja henkilöstölle suunnatun tapahtuman ohjelma 9.9. striimataan kuitenkin verkon välityksellä katsottavaksi. Ilmoittautuminen striimilähetykseen on edelleen avoinna tapahtumakutsun saaneille.
Alun perin paikan päällä Kokkolassa vietettäväksi tarkoitetut Vitec ALMAn asiakkaiden ja henkilöstön yhteiset ALMA-päivät on päätetty perua vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
”Vuoden 2021 ALMA-päivien järjestelyt ovat olleet lähes valmiina, mutta koronatilanteen käännyttyä nyt elokuussa taas merkittäväksi huonommaksi, päätimme turvallisuussyistä sittenkin perua live-tapahtuman. Tilaisuuden ohjelmassa jo aiemmin ilmoitetut puheenvuorot kuitenkin striimataan, joten tapahtumamme siirtyy siltä osin verkkoon”, kertoo Vitec ALMAn toimitusjohtaja Juha Nissilä.
Torstaina 9.9 videon välityksellä puhuvat muun muassa Boliden Kokkolan, Cabb Chemicalsin ja Pouttun edustajat. He avaavat kokemuksiaan omaisuudenhallinnan kehittämisestä ja tietojärjestelmäuudistuksista erilaisissa teollisuusympäristöissä. Kuulemme muun muassa, kuinka aikaisemmin sähkö- ja automaatiosuunnittelussa ja tiedonhallinnassa hyödynnettyjä ALMA-järjestelmiä laajennetaan kunnossapidon toiminnanohjausjärjestelmiksi, millaisia asioita järjestelmäuudistuksissa voi tulla vastaan ja kuinka ALMA auttaa täyttämään laatujärjestelmä- ja viranomaisvaatimukset.
Asiakascasejen lisäksi puhujavieraana kuullaan Herkko Plitiä, joka kertoo energiamurroksesta, sen ratkaisuista ja näiden vaikutuksista yhteiskuntaamme.
”Tämä on harmittava takaisku niin henkilöstöllemme kuin jo osallistumisensa vahvistaneille asiakkaillemme. Emme kuitenkaan halua Keski-Pohjanmaan Soite-alueen ollessa koronan kiihtymisvaiheessa altistaa ketään tieten tahtoen. Verkon välityksellä mielenkiintoiset puheenvuorot ovat iloksemme edelleen tarjottavissa kaikille kutsutuille, vaikka toki tapahtuman sosiaalinen anti ja yhteinen ilta Jenny-laivalla jää kokematta”, Nissilä pahoittelee.
Vitec ALMAlta on välitetty viesti muutoksesta jo ilmoittautuneille asiakkaille. Striimilähetykseen ilmoittautuminen on edelleen auki tapahtumakutsun saaneille. Tarkemmat ajankohdat torstaina 9.9. puheenvuoroista ilmoitetaan mahdollisimman pian.
Kuvassa vuoden 2019 ALMA-päivien osanottajia. Kuva: Tia Härkönen