ALMA on kasvuyritys ja menestyjä myös vuonna 2020

Vitec ALMA Oy on saanut Kauppalehden ”Kasvaja 2020” ja "Menestyjä 2020" -sertifikaatit.

Kun yrityksen liiketoiminta kasvaa useampana vuonna peräkkäin, se kertoo vahvaa kieltä yrityksen kyvystä luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Kolmen viimeisen vuoden ajan liiketoimintaansa selvästi kasvattaneille yrityksille voidaan myöntää Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti, dynaaminen ja näkyvä todiste kasvusta. Merkittävä liikevaihdon kasvu viittaa siihen, että yrityksen liikevaihdon vuotuinen kasvu on ylittänyt alan keskimääräiset kasvulukemat vähintään 10 prosentilla.

Menestyjä-yritys kuuluu puolestaan joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan myös vertaisiaan paremmin. Taloudellinen menestys rakentuu useista eri osa-alueista, kuten osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista ja asiakkaan ymmärtämisestä. Menestyjä-sertifikaatti ennakoi yrityksen tulevaa menestystä ja on siten vahva viesti tulevaisuuden osaajista kilpailtaessa.

”Yrityksemme laaja-alainen kasvu on ollut viime vuosina sitä luokkaa, että saimme jo toisen kerran Kauppalehden Kasvuyritys- ja Menestyjä -sertifikaatit. Ensimmäisen kerran vuonna 2019 ja nyt 2020 uudelleen. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että voimme kiittää sekä asiakkaitamme että kaikkia almalaisia erinomaisesta yhteistyöstä ja samaan hiileen puhaltamisesta”, iloitsee ALMAn toimitusjohtaja Juha Nissilä.

Kauppalehden myöntämät Kasvaja ja Menestyjä -sertifikaatit kertovat ALMAn liiketoiminnan volyymin vauhdikkaasta kasvusta ja yrityksen kokonaisvaltaisesta kehittymisestä.

"Ne välittävät myös vahvaa yritysmielikuvaa, sillä sertifikaatteja tarjotaan vain pienelle osalle suomalaisista yrityksistä. Olemme todella tyytyväisiä, että systemaattinen kehitystyömme yrityksen eteenpäin viemisessä on saanut nämä tunnustukset”, sanoo yli 30 vuotta alalla toiminutta ALMAa seitsemisen vuotta toimitusjohtajana luotsannut Juha Nissilä.

Lue lisää:

ALMA yrityksenä, tutustu tarinaamme