Kolme syytä uudistua
Uudistuksen etenemiseen juuri nyt on kolme pääasiallista syytä: asiakaspalaute, ohjelmiston elinkaari ja koko järjestelmän arkkitehtuuri.
– Olemme keränneet palautetta useamman vuoden ajan ja juuri se on ohjannut meidät keskittymään käytettävyyteen. Päädyimme siihen, että on järkevää rakentaa uusi käyttöliittymä uudelle pohjalle. Sillä tavalla pystymme rakentamaan parempia ominaisuuksia ja standardoimaan teollisuuden parhaat käytännöt osaksi ohjelmistoa.
Ohjelmiston elinkaaresta Vitec ALMA huolehtii keskittymällä laajasti tuettuihin ja tunnettuihin teknologioihin. Siten järjestelmä pysyy kehityskelpoisena pitkälle tulevaisuuteen. Se mahdollistaa uusia kehityspolkuja kuten parempaa tietoturvaa ja tekoälyn hyödyntämistä. Esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen onnistuu vain, jos pohja sitä varten on rakennettu oikein.
Samalla täytyy varmistaa, että ohjelmisto ei ole riippuvainen vain yhdestä teknologiasta ja ratkaisuja voidaan tehdä myös muuttuvissa tilanteissa.
– Asiakkaillemme kriittisintä on varmistaa, että teollisuuden toiminnanohjausjärjestelmä pyörii turvallisesti ja kestävästi. Meidän asiakkaillamme on pitkät syklit ja siksi he vaativat käyttövarmuutta järjestelmäänsä, Nissilä painottaa.
Uusi käyttöliittymä on asiakkaille se näkyvin osa uudistusta. Taustalla on tarkasteltu myös järjestelmän arkkitehtuuria ja käyttölogiikkaa. Arkkitehtuuri määrittelee, miten järjestelmä on rakennettu: miten eri osat toimivat yhdessä, miten tieto liikkuu ja miten järjestelmää voidaan kehittää turvallisesti ja hallitusti eteenpäin. Yhtenäinen käyttölogiikka tarkoittaa käytännössä sitä, että käyttäjä voi eri osioissa toimia samalla tavalla: haku, näkymät ja tehtävät etenevät johdonmukaisesti.
– Kun ohjelmiston käyttö on johdonmukaista läpi järjestelmän, oppimiskynnys pienenee ja käytettävyys paranee. Tavoitteenamme on yhtenäinen kokonaisuus, joka tuntuu käyttäjälle samalta riippumatta siitä, missä osassa järjestelmää hän on, Nissilä selventää.